specialoperationsguest

Special Operations.Com

Finland

Köysikoulutus

Laskuvarjopudotuksen ohella voidaan laskuvarjojääkäripartio siirtää nopeasti toiminta-alueelleen esimerkiksi helikopterilla. Lähinnä maahanlaskualueiden määrän lisäämiseksi voidaan partio laskea helikopterista köysillä. Tarvittaessa taistelijat voivat laskeutua myös rakennuksen katolle.

Kesään ajoittuva perusköysikoulutus aloitetaan oppitunneilla ja kalustokoulutuksella, mutta nopeasti siirrytään varsinaiseen laskeutumiseen. Laskeutumistornilla perussuoritusta harjoitellaan niin monta kertaa, että kaikki osaavat suorittaa turvallisen, mutta tehokkaan laskeutumisen esimerkiksi 40 metrin korkeudella leijuvasta helikopterista maastoon varusteet mukana. Perusharjoitusten jälkeen pyritään köysillä siirtymään ainakin yhteen sotaharjoitukseen.

Syksyn mittaan laskeutumistekniikkaa kerrataan ja lisäksi aloitetaan asutuskeskustaisteluun sovellettu köysilaskeutuminen. Esimerkiksi kasvot alaspäin laskeutuminen ja ikkunasta sisäänmeno kuuluvat syksyn koulutuksen ohjelmaan. Koulutuksen jälkeen lähes kaikki saavuttavat riittävän osaamisen tason laskeutumisessa, joidenkin yksilöiden suoritusten hipoessa jopa ammattimaista tasoa.

Back

 

 

 

Search the entire Special Operations.Com website for the specific information you are looking for. 
Just type in your search terms in the white box provided below, then select "Search". 

Match  and show results 

Having trouble isolating the information you seek? Then check out the SOC Search Tips

List Subscribe   |    Focus Features    | Updates    |   Newsroom   |  Contact Us

 Copyright ©2000 Special Operations.Com